Vaikka sekä valkoiset että intiaanit olivat intohimoisia uhkapelaajia, heillä oli vähän tilaisuuksia mitellä uhkapelissä toisiaan vastaan. Kun valkoiset tällaiseen ryhtyivät, he useimmiten saivat karun opetuksen vastapuolen pelitaidoista.

Valkoisen miehen moraaliset ristiriidat uhkapelin pahuudesta eivät vaivanneet intiaaneja, näitä lännen alkuperäisiä uhkapelaajia. Aikojen alusta intiaanit olivat kuluttaneet aikaa lyömällä vetoa peleissä, joissa määräsi joko taito tai sattuma. Osa uhkapelin viehätyksestä oli uskonnollista: ilmassa kiitävä nuoli tai heitetty arpa edusti heidän myyttisten sankareidensa tekoja henkimaailmassa.

Jotkut heimoista pelasivat uhkapelejä ainoastaan uskonnollisissa rituaaleissa, mutta he olivat poikkeus. Useimmat pelasivat aina jos vain oli aikaa tai pelipanoksia. Olipa kyseessä sateen aikaansaaminen tai ajanviete, he harvoin pelasivat muusta kuin vastapuolen koko omaisuuden voittamisesta. Vastustajan nylkemiseksi pelattiin monenlaisia pelejä, jotkut perustuivat taitoon ja ketteryyteen, toiset, kuten arpapelit, silkkaan onneen.

Handgame, Stickgame tai Hunt-The-Button, eli "tikkupeli"

Useimpien heimojen keskuudessa yleinen "tikkupeli" oli hyvin suosittu uhkapelin muoto, mm. Arapahojen "Ga'qutit" eli "hide the button" tai suomeksi vaikkapa "tikkupeli". Tämä oli suosittu talvisin pelattu peli tasangon intiaanien keskuudessa ja yleinen kaikkien heimojen keskuudessa. Sitä pelasivat sekä miehet että naiset, mutta ei koskaan yhdessä.

Peliä pelattiin varsinkin pitkinä talvi-iltoina, kun kesällä hajallaan olleet perhekunnat olivat kokoontuneet talvileiriin lähemmäksi toisiaan puiden ja jokivarsien lähistölle. Satojen intiaanien leirissä rumpujen, helistimien ja pelilaulujen ääni kantoi halki leirin joka ilta. Muukalaiselle tämä oli kiehtova kokemus, kun puiden siimekseen ympäriinsä sirotelluissa kartion muotoisissa tipiissä nuotiot heijastavat sisälläolijoiden iloittelevat varjot tipikankaaseen, ja samaan aikaan puolesta tusinasta suunnasta kantautuu sama rummunlyönti ja pelilaulujen kirkuminen. Yhdessä tipissä saattoi olla pari-kolmekymmentä miestä pelaamassa, kun samaan aikaan naapuritipissä kuului naisten kimakka kuoro pelaamassa samanlaista peliä.

Pelin kulku

Pelissä pelaajat istuvat tipiin sisällä ringissä nuotion ympärillä. Vastapuolella istuvat pelaavat toisiaan vastaan kahtena ryhmänä. Ainoat pelivälineet ovat "nappi", yleensä pieni pala puuta, jonka ympärille on sidottu lanka tai nahanpala, sekä pino tikkuja voittojen laskemiseen.

Kummallakin osapuolella on oma "nappi", toisella musta ja toisella punainen. Kunkin ryhmän johtaja piilottaa nappinsa käteen ja siirtelee sitä kädestä toiseen tai pelitoverilleen vastapuolen pyrkiessä tarkkaavaisesti seuraamaan missä kädessä se kulloinkin on.

Pelissä yritetään kaaoksella hämätä vastapuolta niin, etteivät he näe missä "nappi" kulloinkin on. Tätä tehdään peittämällä käsi toisen alle, laittamalla kädet riistiin, viemällä kädet selän taakse ja siirtämällä "nappi" huomaamattomasti toiselle pelikaverille pysytellen jatkuvasti kaikuvan rytmikkään, mutta oikullisen pelilaulun tahdissa. Pelaajat ovat mitä suurimman hyväntahtoisen kiihkon vallassa, jonkun pelaajista yltyessä välillä villiin kiljuntaan tai sotahuutoon.

Kaiken tämän aikana vastapuoli seuraa silmä tarkkana käsiä ja kasvoja tulkitakseen ilmeistä missä kädessä "nappi" on. Kun joku pelaajista luulee tietävänsä, hän osoittaa kättä ja huutaa "tuolla!". Mikäli arvaus osuu oikeaan hänen puolensa voittaa tietyn määrän "tikkuja" ja pelivuoro siirtyy heille. Jos hän arvaa väärin, häviävä osapuoli menettää saman määrän "tikkuja". Näin peli jatkuu usein pitkälle aamuyöhön.

Pelipanokset

Tikkupeliä pelataan aina uhkapelinä ja panokset voivat joskus olla hyvinkin suuret.

Lacrosse

Lacrossea on pelattu Amerikoissa intiaanien keskuudessa satoja vuosia. 1600-luvulla se oli jo ottanut paikkansa laajalti suosittuna pelinä, josta myös jesuiittapapit kirjoittivat matkakertomuksissaan. Peli on tosin muuttunut niistä ajoista. Pelissä saattoi olla kilpailevista heimoista sadasta jopa tuhanteen pelaajaa yhtäaikaisesti kentällä jonka pituus oli n. 500 metriä tai parhaimmillaan jopa useita kilometrejä. Tällaiset pelit kestivät auringon noususta auringon laskuun pari kolmekin päivää yhtäjaksoisesti.

Peliä pelattiin mailalla, jonka päässä on eräänlainen pieni haavi. Pelin säännöt sovittiin edellisenä päivänä. Kentällä ei yleensä ollut sivureunoja. Palloa ei saanut koskettaa käsin. Maaleiksi valittiin isoja kiviä tai puita, myöhemmin maahan pystytettyjä paaluja. Pelin aloituksessa pallo heitettiin ilmaan ja molemmat puolet kävivät sen kimppuun. Pallon syöttämistä toiselle pelaajalle pidettiin temppuna ja vastustajan väistämistä pelkurimaisena tekona. Poppamiehet toimivat erotuomareina ja naiset tarjoilivat virvokkeita pelaajille. Naiset pelasivat myös omaa versiotaan jonka nimi oli Amtahcha, jossa mailat olivat lyhyempiä ja mailan haavit suurempia.

Ennen peliä jokaisen pelaajan piti määrätä pelipanoksensa, esimerkiksi liina, veitsi, koru, hevonen, joskus jopa vaimoja ja lapsia. Panokset olivat esillä telineellä katselijoiden luona ja esineitä annettiin palkinnoksi suhteellisesti jokaisen pelineljänneksen voittajalle.