Rootsinpyhtaa Bluegrass & Roots Festival Since 1988

Amerikan pelimanni- ja perinnefestivaali, jossa koet millaista oli elŠmŠ kun isoisŠ Ameriikkaan lŠhti

Festivaalilla halutaan tuoda esille ja elŠvšittŠŠ tŠmŠn amerikkalaisen perinnemusiikin eurooppalaisia juuria. TŠmŠn inspiraatioina mainittakoon esim. elokuvat Songcatcher ja Voi veljet missŠ lienet, sekŠ tietenkin itse RuotsinpyhtŠŠn ruukki ja sen ajan henkeen sopivat rakennukset, jotka toimivat 25. kertaa toimineet bluegrass-musiikille tŠydellisesti sopivana ympŠristšnŠ.

Historiaa

Eurooppalaiset siirtolaiset veivŠt 1700-1800-luvuilla mukanaan uudelle mantereelle kansanmusiikkinsa, eli vanhat tanssit, laulut ja viisut, jotka levisivŠt uudisraivaajien mukana ympŠri itŠrannikkoa. Yleisin soitin tuohon aikaan oli pelimannin viulu sekŠ tietenkin laulu, usein ilman muuta sŠestystŠ. Vanhat sŠvelmŠt elivŠt omaa elŠmŠŠnsŠ ja sŠilyivŠt varsinkin vuoristoseutujen eristyksissŠ muuttumattomina jopa satoja vuosia. Uusien vaikutteiden (mm. blues) sekŠ instrumenttien (mm. banjo, huuliharppu, kitara, mandoliini) myštŠ tŠstŠ syntyi uusi musiikkiperinne, jota alettiin 1900-luvun alkuun tultaessa kutsua nimellŠ "old-time music" tai "hillbilly" ja jonka sofistikoituneempi versio on ŠŠnilevyteollisuuden ja kaupunkilaistumisen myštŠ kehittynyt bluegrass. Monet bluegrass-musiikissa yhŠ esitettŠvŠt perinteiset viulukappaleet ovat perŠisin jopa 1700-luvulta asti. Useat ovat sen lisŠksi yhteisiŠ monille Pohjois-Euroopan kansanmusiikeille, kuten esimerkiksi Soldiers Joy, joka tunnetaan myšs suomalaisessa kansanperinteessŠ.

Festivaali

Old Time & Bluegrass- juurille matkustaminen RuotsinpyhtŠŠn bluegrass-festivaalilla onnistuu luontevasti autenttisen 1700- ja 1800-luvun rakennusten, luonnollisen miljššn ja nŠistŠ syntyvŠn tunnelman ansiosta. Ruukin rehellisen rehellinen perinnemiljšš sopii bluegrassiin kuin uudisraivaajan kirves Amerikan honkaan, eikŠ tarvita kovasti mielikuvitusta herŠttŠmŠŠn Ameriikkaan matkanneiden pohjois-eurooppalaisten siirtolaisten ja uudisraivaajien tunnelmat uudelleen henkiin RuotsinpyhtŠŠn ruukin sekŠ ItŠ-Uudenmaan parhaiden luonnonolojen, Kymi-joen sivuhaarojen ja KukuljŠrven vaelllusreitin kaltaisissa idyllisissŠ ympŠristšissŠ.

Suomen bluegrass-musiikin yhdistys r.y.:n muusikot sekŠ Classic Old Western Society r.y.:n asianharrastajat ovat lyšneet hynttyyt yhteen kunnan kanssa tavoitteena tuoda esiin ja herŠttŠŠ henkiin RuotsinpyhtŠŠn ruukin idyllisessŠ maisemassa vuosisadan vaihteen Amerikan siirtolaisten musiikki, maisema ja mielenlaatu. TŠhŠn halutaan tietenkin pyrkiŠ mahdollisimman autenttisesti ja ilman liioittelua, samoilla pedanttisilla ehdoilla kuten muusikotkin ovat perehtyneet musiikkiinsa.

0200 3000 (pvm/mpm)
ma-pe 8-20